Olkapääkivusta liikkeeseen 

 

 

Vapauta olkapäittesi liike ilman hankalan tuntuista jumppaa ja opi liikuttamaan kättäsi taas kivuttomasti.

 

Tällä verkkokurssilla hyödynnät koko kehosi liikettä ja hermoston toimintaa – saat olkapääsi takaisin käyttöösi.



 

 

 

 

Oletko toistanut samoja jumppaliikkeitä ilman tuloksia tai et kivun vuoksi pysty niitä mielekkäästi tekemään? 


Tämä kurssi on sinulle, joka kärsit olkapään kivusta tai liikerajoituksista ja haluat päästä nopeasti paranemisen tielle.

Kurssin harjoitusten tehokkuus piilee hermoston ja faskiajärjestelmän hyödyntämisessä osana olkapään kuntoutusta.

Kivuton ja liikkuva olkapää on mm. hartioiden ja käden terveyden edellytys. Kurssin avulla opit hoitamaan olkapäätäsi niin, että jatkossa kipu ei pääse samalla tavalla kasautumaan.

Olkapääkipu voi pahimmillaan olla yksi tuskallisimmista tuki- ja liikuntaelinkivuista – ja lievempänäkin se kurjistaa arkea jatkuvasti.

Olet luultavasti kokeillut siihen avuksi monenlaista jumppaa ja liikeharjoittelua, mutta huomannut sen joko tehottomaksi tai kivun vuoksi mahdottomaksi toteuttaa.

Tavanomaisessa liikeharjoittelussa on muutama olennainen puute, minkä vuoksi tulokset jäävät usein vajaiksi:

1. Harjoittelu keskittyy eristämään olkapään lihaksia, jolloin jää huomiotta, miten esimerkiksi lantion asento ja liike vaikuttavat olkapäähän.

2. Kivun hoidossa unohdetaan hermoston rooli – vaikka se säätelee sekä kipuaistimusta että liikkeen sujuvuutta.

3. Liikkeet perustuvat mekaanisiin toistoihin, jotka eivät paranna kehon yhteistyötä – ja voivat pahimmillaan lisätä kuormitusta.

Jotta olkapääsi voi oikeasti alkaa palautua käyttöösi, sitä täytyy liikuttaa osana koko kehoa. Hyödyntämällä hermoston ja faskian toimintaa olkapään liike muuttuu sujuvammaksi – ja kaikki muu harjoittelu alkaa toimia paremmin.

Olen Janika Tanni, fysioterapeutti ja joogaohjaaja, ja olen kuntouttanut olkapääkipuisia jo lähes kymmenen vuoden ajan. Silti jouduin itse tilanteeseen, jossa sitkeä olkapääkipu vaivasi kuukausia – jokaisena valveilla olon hetkenä.

Taustastani huolimatta mikään kokeilemani kuminauhaharjoittelu tai joogaliike ei tuonut helpotusta.

Muutos alkoi vasta, kun lähestyin liikettä eri tavalla. Aloin tehdä hitaita, tietoisia liikkeitä ja kiinnittää huomiota siihen, miltä liike oikeasti tuntuu kehossani.

Huomasin nopeasti, että kipu alkoi muuttua – ja muutaman päivän kuluttua se ei ollut enää jatkuvasti läsnä.

Jatkoin tätä lähestymistapaa ja olkapääni kipu lopulta poistui.

Tämän kurssin harjoitukset perustuvat samaan oivallukseen: kun opit liikuttamaan kehoasi uudella tavalla, kipu ei ole enää este – vaan jotain, mihin voit itse vaikuttaa.

 

Saat nämä hyödyt tultuasi kurssille:

 

  • Olkapäittesi liikkeet sulavoituvat ja alkavat toimia paremmassa yhteistyössä muun kehosi kanssa.

  • Pystyt jälleen liikuttamaan olkapäätäsi, vaikka siinä olisi jäykkyyttä ja kipua.

  • Faskian rentoutus parantaa olkapään aineenvaihduntaa, mikä jouduttaa vaurioituneiden kudosten paranemista.

  • Aistit paremmin olkapäittesi asennon ja liikeradat, mikä mahdollistaa kuormituksen jakautumisen tasaisemmin.

  • Liikejärjestelmäsi perusta, eli hermostosi, alkaa järjestäytyä uudelleen tietoisten liikkeiden vaikutuksesta, mikä syrjäyttää kivun tunnetta.

  • Olkapään rajoitusten vapautumisesta on olennainen hyöty myös käsien puutumiseen ja niska-hartia-alueen kipuun.

Kurssin avulla voit saada uuden alun koko ylävartalon terveyden parantamiseksi: jos olkapääsi toimivat huonosti, myös kaularangan nikamat, verenkierto ja hermot ovat ahtaalla.  Kun kipu ja jäykkyys ovat jatkuneet pitkään, kannattaa aloittaa tästä!

1. Kipu alkaa hellittää

Opit liikuttamaan olkapäätäsi tavalla, joka tuntuu kehollesi turvalliselta ja kivuttomalta.

2. Liike tuntuu kevyemmältä

Kun koko keho osallistuu liikkeeseen, olkapääsi ei joudu tekemään kaikkea yksin.
Tämä vähentää rasitusta ja tekee liikkeistä rennompia ja sulavampia.

3. Ylävartalosi liikkuvuus paranee:

Saat käyttöösi yksinkertaisen itsehoitokeinon, jolla vapautat kireyttä ja lisäät liikkuvuutta.
Tunnet eron nopeasti – liike kulkee koko ylävartalossa.

Mitä kurssi sisältää?

Kurssi vie sinut askel askeleelta pois kivusta kohti vapaampaa liikettä.

  • Ymmärrät, mistä olkapääkipusi oikeasti johtuu
    Selkeä johdanto auttaa sinua hahmottamaan, miksi kipu jatkuu – ja mitä sille kannattaa tehdä.

  • 3 ohjattua harjoitusta, joilla vapautat olkapään liikkeen
    Etenet rauhallisesti liikesarjojen avulla, jotka auttavat olkapäätäsi liikkumaan ilman kipua ja turhaa jännitystä.

  • Bonus: lisää liikkuvuutta ja keveyttä ylävartaloon
    Saat ylimääräisen harjoituksen, joka auttaa vapauttamaan kireyttä ja lisäämään tilaa olkapäälle.

    Kurssin käytyäsi ymmärrät paremmin kehoasi kokonaisuutena
    Opit, miten lonkat ja selkä vaikuttavat olkapäähäsi – ja miksi pelkkä olkapään jumppaaminen ei usein riitä. 

"Kärsin jäätyneestä olkapäästä, jonka on sanottu ottavan oman aikansa ennen kuin se paranee. En ole pystynyt tekemään juuri mitään liikkeitä, koska kättä ei kärsi nostaa. Olkakompassi liike oli ensimmäinen liike jota oli hyvä tehdä, koska siinä käsi on levollisessa asennossa. Sain toivoa, että liike tästä palautuu!"     Heli T. 

 

"Olen ennättänyt tehdä liikkeet vain kerran, mutta ero on silti nyt huomattava!

Aiemmin saamani liikkeet kipeyttää hartiaa mutta nämä harjoitukset "vapautti" liikkeet hartia seudulla ja tuntemus oli kuin osteopaatti käynnin jälkeen. Viimein löysin apua!"   Anne M.

 

 Tule mukaan kurssille!

Kurssin hinta on vain 36 €.

Voit maksaa kurssin verkkopankilla, kortilla, laskulla tai Epassilla. Saat tunnukset kurssisivulle saman tien sähköpostiisi.

Ohje Epassilla maksamiseen:

Näin maksat ePassi-sovelluksella:

  1. Lataa ePassin maksuton mobiilisovellus omasta sovelluskaupastasi
  2. Kirjaudu sovellukseen omilla e-Passi tunnuksillasi
  3. Valitse palveluntarjoajat ''Liikunta'' ja kirjoita hakuun Kehontieto
  4. Kirjoita maksettava summa ja paina ’’Jatka’’ -painiketta.
  5. Vahvista maksu liu’uttamalla nuolta oikealle.
  6. Lähetä lisäksi sähköposti osoitteeseen janika.tanni@gmail.com

    Otsikolla e-Passilla suoritettu maksu

    Kirjoita sähköpostiviestiin: "Maksoin juuri e-Passilla Olkapääkivusta liikkeeseen -verkkokurssin ja nimeni on X"

     7. Kun edellä mainitut tehty, niin lähetän sinulle pääsyn kurssille! 

Mikäli kysyttävää tulee, laita viestiä: janika.tanni@gmail.com

Yksityiskohtaisen tilausohjeen näet videolla:

 
Lähden hoitamaan olkapäitäni!

Usein kysyttyjä kysymyksiä:

Näin kurssi toimii käytännössä

Saat käyttöösi 4 selkeää videota, joita seuraamalla pääset saman tien liikkeelle.

✔️ Ymmärrettävä aloitus, joka muuttaa ajatteluasi kivusta
Opit, miksi sinulla ei ole vain “vika olkapäässä” – ja mitä kehosi oikeasti tarvitsee.

✔️ 3 rauhallista liikesarjaa, jotka tuntuvat heti kehossasi
Moni huomaa jo ensimmäisellä kerralla, että liike tuntuu helpommalta.

✔️ Voit tehdä harjoitukset omaan tahtiin kotona
Laita video päälle ja seuraa ohjeita – et tarvitse aiempaa kokemusta.

✔️ Keho rauhoittuu - ja samalla myös mieli 
Kun kehosi kokee liikkeen turvalliseksi, myös mielen jännitys vähenee.
Tämä on yksi tärkeimmistä tekijöistä kivun helpottumisessa.

Bonus: Vapauta yläselän jännitys painovoiman avulla

Saat kurssin mukana tehokkaan lisäharjoituksen, joka auttaa rentouttamaan hartiat ja yläselän nopeasti.

Lapaluu "liimautuu" helposti kiinni rintakehään olkapääkivun ja istumapainotteisen elämäntyylin seurauksena. Kun liikutat lapaluuta suhteessa rintakehään, rentoutuu myös hartiat - liike on siten  yksi parhaista hartiarentouksista!

✔️ Tunne helpotus jo ensimmäisellä kerralla
Liike vapauttaa kireyttä alueelta, joka kiristyy helposti istumisen ja olkapääkivun seurauksena.

✔️ Yksinkertainen liike – iso vaikutus
Kun saat lapaluun liikkumaan vapaammin, myös hartiat alkavat rentoutua luonnollisesti.

✔️ Ei venyttelyä tai pakottamista
Hyödynnät kehon omaa liikettä ja painovoimaa – lempeästi, mutta tehokkaasti.

"Olkapääni on oireillut jo vuosia ja siinä on todettu nivelrikkoa. Miten tämän kurssin harjoitukset voisivat auttaa, kun olen kokeillut vaikka mitä liikkeitä?"

 
Jos olet kokeillut jo monia liikkeitä ilman pysyvää apua, on ihan luonnollista epäillä.

Usein ongelma ei kuitenkaan ole se, että liikut liian vähän –
vaan se, miten liikut.

Moni koettaa liikuttaa kipeää pelkkää olkapäätä, vaikka kipu liittyy koko kehon tapaan liikkua.

Kun liike jää pieneksi ja muttuu varovaiseksi, keho alkaa “suojella” aluetta. Näin kipu voi jäädä päälle, vaikka mitään ei olisi varsinaisesti rikki.

Vaikka nivelrikkoa ei voi poistaa,
kipuun ja liikkeen laatuun voi vaikuttaa kaiken ikää.

Tällä kurssilla et yritä fiksata olkapäätäsi kuntoon, vaan opit liikuttamaan kehoa tavalla, joka tekee liikkeestäsi taas turvallisen.

Moni huomaa kurssin käytyään, että liike tuntuu helpommalta eikä kipuun reagoi samalla tavalla kuin ennen.

Kyse ei ole uusista vaikeista harjoitteista –
vaan siitä, että teet asiat hieman eri tavalla kuin ennen.

Näin kurssi hoitaa olkapääsi kivusta liikkeeseen:

 

1. liikkeitäsi helpottamalla: olkanivelten kuuluu päästä liikkumaan niin koukkuun, ojennukseen, lähentymään ja loitontumaan kuin kiertymään ulos- ja sisäänpäin. Nämä liikesuunnat rajoittuvat tyypillisesti paljon istuessa ja pitkittyneessä kivussa. Liikeratoja kannattaa helpottaa osallistamalla koko kehoasi olkapäitten liikkeisiin.

2. tuntoaistimustasi parantamalla: aistit olkapäiden asennon oikealla ja vasemmalla, tunnet puolierot ja huomaat, miten mm. selkäsi liikkeet muuttavat näitä tuntemuksia.

3. hermostoasi uudelleen ohjaamalla: tietoiset liikkeet ohjaavat hermostoasi kivusta eteenpäin tarjoamalla sille uutta sisältöä vanhan, kipua toistavien mallien sijaan.

 

Tämä ei ole monimutkaista, vaan vaatii vain tietoisen huomiosi liikkeiden aikana. Harjoitusten aikana ohjaan sinua vaiheelta, joten sinun tarvitsee vain seurata ohjeita.

 

"Olkapään faskia -harjoitus oli mielenkiintoinen, koska tunsin heti sen tehtyäni olkapäissä kevyen tunteen. Myös niska tuntui liikkuvammalta. Aion tehdä säännöllisesti."

Päivi M.

 Ota käyttöösi olkapäitäsi hoitavat liikkeet, jotka saat käyttöösi loppuelämäsi ajaksi!

 

Voit maksaa kurssin verkkopankilla, kortilla, laskulla tai Epassilla. Saat tunnukset kurssisivulle saman tien sähköpostiisi. Mikäli kysyttävää tulee tai haluat maksaa laskulla, laita viestiä: janika.tanni@kehontieto.com

 

Tule mukaan hintaan 36 €